22.2.2018

Yleiskatsaus

Säätila-, lemmikki- ja villieläinkatsauksesta, hyvää iltaa.

Koska talon ominaisuuksia observoidaksemme toivoimme viime talveksi tällaisia olosuhteita kuin nyt on, koska auton akku ei ole vielä kyllästynyt työhönsä ja koska löysimme Varustelekasta vahingossa lasten lämpökerrasto-osaston, säätilanne on meidän kannaltamme toistaiseksi oikein hyvä.

Talokin on suoriutunut pakkasista hyvin! Viime talvena ajattelin kaukolämpöä monta kertaa, tänä talvena en ole ajatellut kertaakaan!

Koirien mielestä säätilanne on tietysti paras mahdollinen.


Huskyt eivät haluaisi koskaan sisään, mutta sisällä ne ovat sitten lähinnä muodostelmassa takan ympärillä ja poikkeuksellisen kiinnostuneita nukkumaan ihmisen vieressä. Ne ovat 100% normaalia eläväisempiä ja leikkisämpiä kovilla pakkasilla. Karat pitää näistä huskyjen kausiominaisuuksista hirveästi, muuten ne ovat Karatin näkökulmasta ehkä vähän... tosikkoja.

Karat on pitänyt tänä talvena todella paljon myös siitä, että ensilumi on tavallaan tullut ehkä viisi, kuusi kertaa. Se on ollut joka kerta yhtä ällistynyt saapuvasta valkoisesta aineesta, sen saapumissuunnasta ja siitä, että se mahdollistaa oikeastaan ihan kaikkien asioiden syömisen tai vähintään nuolemisen.


(Joskus ällistyttää myös: Benirin saapumissuunta)


(Karat yritti taas poistua ns. linssin kautta.)

Sitten villieläinosioon:


Koska tiedän että tätä lukee ainakin neljä ihmistä joita kiinnostaa pupu-uutiset kaikkina hetkinä, haluan kertoa että aidan ulkopuolella on käynyt joko yksi tosi touhukas tai useampi pupu! Jäniini! Kaninchen! Olen luullut ettei täällä ole jäniksiä lainkaan, koska en ole nähnyt yhtään, mutta ehkä nämä agenttikanit ovat kiertäneet meitä kuin kuumaa puuroa. Tai kuin aidattuja pystykorvia.

Mutta miksi en ainakaan muista nähneeni niitä lenkillä (hirviä olen nähnyt)? Ovatko ne niin paljon villimpiä kuin kaupunkipuput, että huomaavat pystyt korvat kaukaa? Katselenko täällä enemmän horisonttia kuin pusikkoja? Harhauttavatko hirvet?

Olisi vielä pitkä ja romanttinen sisustusjuttu, mutta paneudun siihen ensi kerralla. Pähkinänkuoressa olennainen:


Eli takapuolikuva sopivasti ennen näitä pakkasia valmistuneesta tulisijasta huoneessa, jonka lähtökohta oli kaksi ikkuna- ja kaksi oviseinää – eikä valmista paikkaa takalle.

5.2.2018

Pieni mutta kulmikas

Kylpyhuoneremontin narratiiviin sisältyy koettelemuksia, joista voi lukea esimerkiksi täältä. Pidän kertauksen minimissään ja toistan vain tämän yhden kuvan kylpyhuoneesta alkuperäisessä muodossaan:


Koska kylpyhuoneita on kaksi, kaikki muut remontoitavat huoneet priorisoitiin tämän edelle, mikä oli sekä hirveää että hirveän hyvä. Hirveää tietysti siksi, että talon muita osia remontoidessa oli varsin ikävää tiedostaa pahimman olevan koko ajan vasta edessä, mutta myös hirveän hyvä, koska kylpyhuoneen saattoi rauhassa pyhittää remonttivälineiden pesemiseen. Oli mahtavaa pestä vanhassa ammeessa maaliteloja ja pensseleitä välittämättä siitä, miten paljon samalla tulee sotkeneeksi, mikä säästi aikaa ja etenkin kaikkien henkisiä resursseja.

Olimme kylpyhuoneen suhteen varautuneet järkyttäviin yllätyksiin, mutta yllätyksiä tulikin vain kaksi, joista toinen neutraali (se seinän sisältä paljastunut mysteeriovi) ja toinen riemastuttava: peilikaapin seinän takaa löytyi talon toisen hormin tiilipinta!

Aikataulussa ei pysytty: kylpyhuoneen piti alunperin olla valmis jouluna -16, sitten keväällä -17, kunnes lopulta vesi saatiin virtaamaan vasta syyskuussa -17. Suunnitelman sisällössä kyllä pysyttiin! Vanhat remonttikerrostumat purettiin ja putkivetoja järkeistettiin, ikkuna, lattialämmitys ja mahdollisimman suuri amme lisättiin.



Koska emme viikkoja jatkuneista yrityksistä huolimatta onnistuneet löytämään sopivaa vanhaa ikkunaa, kylpyhuoneen ikkuna päädyttiin tekemään lasitiilistä. Tiedän mitä ihmiset ajattelevat lasitiilistä, mutta itse olen aina pitänyt niistä ja joku on käyttänyt niitä talossa innokkaasti meitä ennenkin, joten vääryyttä tässä ei ole tapahtunut!

Lavuaari on Temalin, iso peili ja sen kautta näkyvä seinähyllykkö löytyivät pitkän etsinnän huipentumina tori.fistä (hyllykkö maksoi 15€ ja peili 25€! Kannatti!). Pisaranmuotoinen pieni peili on Nougatista. 


Amme on Hafan, valitsin valumarmorisen, koska pelkäsin että perheen satakiloinen kylpijä onnistuisi kellahtamaan akryyliammeen kanssa. Sekä seinälaatat että lattian kuusikulmainen kivipuristelaatta ovat Kaakelikeskuksesta. Suihkuverho kuuluu asiaan, mutta odottaa vielä kaapissa yhteisymmärrystämme siitä, millaiseen tankoon se ripustetaan. Myös ovi puuttuu, koska en suostu päästämään irti siitä tavoitteesta että se löytyisi käytettynä.

**

Edellisestä remonttipostauksen lopetuksesta on niin paljon aikaa, etten osaa enää. Harhautan siis luontoaiheisella kuvalla.


Ja kyllä – Karat kiihdyttää taas linssiä kohti. Nyt osasin jo väistää.

31.1.2018

Vanhalle ystävälle

Tämä tuntuu siltä niin kuin tapaisi vanhan ystävän pitkän ajan jälkeen tietämättä mistä pitäisi aloittaa ja mitä pitäisi kertoa tai kysyä ensimmäisenä. (&


Loppuvuoteni, tai -vuotemme, oli uskomaton surkeiden sekä muilla tavoin suuritöisten sattumusten sarja, jonka jälkeen oikeastaan vasta nyt kaikki alkaa olla taas tolkullista. Siitä sattumussarjasta blogin näkökulmasta merkittäviä asioita on kuitenkin ollut vain yksi, josta on pakko aloittaa, ja siksi tämän kirjoitustauon katkaiseminen on tuntunut niin vaikealta.

Ronja jatkoi matkaansa täältä ikuisuuteen syksyllä, 14-vuotiaana.


Se oli hieno koira, tuittupäinen mutta uskollinen. Ronja oli ensimmäinen koira jonka kanssa elin yhdessä ja hyvä ihmistuntija, jota saan kiittää siitä että kissaihmiseksi jo julistautunut puolisoni löysi sisimmästään koiraeläinten veljessielun. Ilotulitusraketteja Ronja kyllä vihasi niin paljon, että tuntui vuoden vaihtuessa helpottavalta tietää, ettei sen tarvitse enää ikinä sietää ilotulisturakettien kaltaisia ihmisten sietämättömyyksiä.

**

Blogin kannalta merkityksellisiä hyviä asioita on kuitenkin tapahtunut myös lukuisia! Yksi niistä on ollut se, että vaikka olen ihmiskunnan tunnetun internet-historian huonoin julkaisija, olette käyneet täällä siitä huolimatta toivomassa lisää. Olen siitä valtavan kiitollinen! Tiedän, että olisitte ehkä ottaneet kiitoksena mieluummin edes jonkinlaista sisältöä kuluneiden kuukausien aikana, mutta teistä johtumattomista syistä vei aikaa ennen kuin kannustus tehosi.


Joka tapauksessa: olen saavuttanut ymmärryksen siitä, että mikäli aion edelleen jatkaa tämän blogin kirjoittamista,  se on pakko aloittaa jostain, koska asiaa on kertynyt niin paljon että jollen pian aloita, kirjoitan seuraavat vuodet takautuvasti.

Joten tässä ollaan. Aloitan tästä.

Kuluneiden kuukausien aikana olemme mm. saaneet yläkerran kylpyhuoneen valmiiksi, rakentaneet yhden tulisijan makuuhuoneeseen ja ostaneet merkittävän määrän käytettyjä kalusteita. Näistä asioista ajattelin jossakin järjestyksessä kirjoittaa seuraavaksi, nyt halusin vain saattaa nämä tärkeimmät asiat tiedoksenne ensin. Kuvituksena kuvia, joita kuvasin ihan äsken!


Ja tiedän, että olen valittanut ennenkin siitä miten vaikeaa koiria on kuvata, mutta kyllä kuulkaa on niin, ettei ketään ole niin vaikea kuvata kuin Karatia. Tätä kuvaa ottaessani en esimerkiksi tiennyt, että sen aikeena on juosta kirsu edellä täysiä linssiä päin niin, että kolautan kameralla itseäni silmäkulmaan.


P.S.
Ajattelin ottaa käyttöön sellaisen systeemin, että kun kesken kaiken tulee mieleen joku tarpeettoman pitkä anekdootti, merkitsen kohdan (& -merkkiyhdistelmällä ja siirrän sivujuonteen postauksen loppuun. Sillä tavalla ne, joita ei kiinnosta, voivat lukea edes vähän tiiviimmän postauksen ja kaikki ovat tyytyväisiä!

Ja tiedän kyllä, että tämmöiset kuuluisi merkitä tähdellä, mutta koska olen anarkisti, koska "&" näyttää useimmissa fonteissa paljon kivemmalta kuin tähti ja koska varhainen bloggaajaidolini Tyttö sinä olet rätin tyttö käytti tähteä, en voi käyttää tähteä. Joten:

(&
Täsmälleen näin kävi kesällä, kun olin käymässä ystäväni työpaikalla ja henkilökunnan tilojen ovella vastaan tuli ihminen vuosien takaa. Ensin totesimme samanaikaisesti ääneen, että onpa todella outo tilanne. Sitten hän sanoi, ettei ole ihan varma, miten tilanteeseen pitäisi suhtautua, joten ehdotin, että mitä jos ihan pokkana ollaan kuin ei oltaiskaan. Teimme sitten niin, rupattelimme kevyesti säästä ja olosuhteista. Lopuksi halasimme toisiamme lujasti rutistaen ja erotessamme huusimme "Nähdään!"

21.7.2017

Puu- ja tilavarkaat

Olen kesän mittaan suuresti ihmetellyt sitä, kuinka lapsilla tuntuu jatkuvasti olevan ulkoleikeissään huomattavan hyvin kävelykepeiksi, paimensauvoiksi, telttatolpiksi tai sisarusten huitomiseen soveltuvia valtavan isoja keppejä. 

Kesti hämmästyttävän pitkään tajuta, että ne ovat omenapuista keväällä karsittuja oksia, joita he käyvät yhteistuumin anastamassa talon kulmalta. Ymmärsin tämän kaiken vasta nähdessäni, mistä suunnasta Karat keppi suussaan jolkottelee pihan poikki.

Karat rakastaa keppejä. Se pitää kaikista puisista (ja purtavista, myös joistakin ei-oikeasti-purtavista jotka se kuitenkin itse kokee purtaviksi) asioista ihan niin kuin Benirkin pienenä, mutta etenkin kepeistä.


Nyt se sitten kantaa näitä omenapuunraajoja poikittain suussaan ylpeänä ympäri pihaa ja tekee kunniakierroksia terassin poikki, jossa kolistelee omenapuineen päin tuoleja ja ihmisiä.



(Ja sen kuvaaminen on aina tällaista...)

Muissa eläinuutisissa: Koda varasti suursiivouksen aikana keittiöstä omaan käyttöönsä paikan, jossa koirien kupit ja lelukori olivat ennen. 


Siitä näkee ruoanlaittoalueelle ja siinä on jääkaapin ja koiranruokatynnyrin välittömässä läheisyydessä, eli juuri niin kuin täytyykin olla.


Ja venytellessään voi samalla vähän viilailla kynsiä tiiliseinään.

Pori Jazz muuten hemmotteli meitä aivan erityisesti tänä vuonna, olen sieltä kotiuduttuani ollut sellaisessa tilassa, että tekee mieli lähinnä kuunnella musiikkia ja pukeutua alkukantaisesti. Sitä mielentilaa ympärilleni levittääkseni – tässä olisi Nneka, Nigerian lahja maailmalle.

20.6.2017

Pihakuu

Aloitamme tänään syvällä huokauksella – sellaisella, että kohisevalla hengityksellä vedetään keuhkot täyteen ilmaa ja sitten puhalletaan ne niin tyhjiksi kuin saadaan. (Saman voi toistaa poliittisia uutisia lähiviikkoina lukiessaan, minä aion ainakin.)

Noin!


Koko toukokuu meni pihalla. Mutta nyt se on melkein valmis. Melkein, koska sivupihalta puuttuu vielä pyörävaja ja portti, jonka rakenteesta tai materiaalista emme ole vielä päässeet ihan täyteen yksimielisyyteen. Mutta takapiha on valmis.

Tiedän että nurmikkoasia kiinnostaa jotakuta teistä oikeasti, joten palaan siihen pian. Lyhyesti todettakoon, että rullanurmikko on osoittautunut erinomaiseksi ratkaisuksi ja on selviytynyt sabotaasiyrityksistäkin (molempien huskyjen mielestä asennettua nurmikkoa oli kiva rullailla auki) hyvin. Suosittelen ratkaisua lämpimästi. Kerron siitä tarkemmin kyllä! Mutta koska jostakin pitää aloittaa, katsotaan nyt vaikka tämä hiekkalaatikko ensin.

°°°

Remontoimme oikeastaan aina sillä periaatteella, mutta varsinkin pihahommissa olemme pyrkineet käyttämään mahdollisimman tehokkaasti hyödyksi kaiken mahdollisen meillä jo olemassa olevan materiaalin. Täältä tontiltakin on saatu kaikenlaista uusiokäyttöön: vanhoista perennapenkkien muurikivistä tehtiin tuijien ympärille perennareunukset ja etupihalle ajoalueen reunamuurit, kaivonrenkaista saatiin lopulta kolme aika suurta kukkalaatikkoa (joissa ei ole istutuksia vieläkään, Benir on vaikuttanut asiaan) ja tontilta on löytynyt myös paljon isojakin koristeiksi sopivia kiviä, joita on hyödynnetty vaikka missä. Esimerkiksi tässä hiekkalaatikossa.

Perheen kesämökkityömaalta jäi aikoinaan jonkin verran kaikenlaista puutavaraa yli, joten käytimme hiekkalaatikon runkoon mökin puuvarastosta löytynyttä lamellihirttä. Erinäisten välivaiheiden kautta päädyimme tekemään hiekkalaatikosta kuusikulmion.




Hirret lyhennettiin lyhimmän pituisiksi, kulmaliitosten muotoilu suoritettiin moottorisahalla, käsisirkkelillä ja taltalla, osat kiinnitettiin jykevillä ruuveilla ja koko laatikko käsiteltiin terassikäsittelyaineella.


Hiekkalaatikon alle levitettiin kangas ja laitojen ympärille muotoiltiin kivituhkasta vallit, jotka pitävät kankaan ulkopuolelta paikoillaan ja estävät hiekkaa karkaamasta hirsien alta. Tuolla murskeen, kivituhkan ja hiekan alla laatikko (tai kehikko!) lepää tontilta löytyneiden kivien päällä, jotta puuosat pysyisivät jotenkuten irti maasta.


Laatikon hinnaksi tuli hiekkoineen noin 50€. Ja hiekasta puheenollen – hiekkalaatikkohiekka kannattaa ostaa rakennuksille maa-aineksia toimittavalta yritykseltä, jolta hiekkaa voi hakea ja lapioida itse kyytiin. Tässä tapauksessa kuutio hiekkaa maksoi 25€!

Lopuksi mihinkään liittymätön (tai toisaalta kaikkeen olennaisesti liittyvä, miten sen nyt ottaa) kuva, jossa on koiria mm. joogaamassa.

23.4.2017

Erään autotallin loppu

No minä täältä Piha & puutarha -osiosta taas hyvää iltaa!

Tänään alkoivat tämän kevään pihatyöt, kaivinkoneella.


Tässä työkoneista pitävät henkilöt tarkkailemassa kaivinkoneen saapumista.

Talo oli ympäröity terassien reunustoilta ja julkisivultaan kasveilla, joista suurin osa oli kuollut kauan aikaa sitten ja jotka oli istutettu liian lähelle taloa. Koska autotalli purettiin ja kaikki autoliikenne rajattiin etupihalle, etupihan autoiluosiota täytyi myös suurentaa ja tasoittaa. Samalla vanhan kaivon (jonka kohtalon sinetöi se naapurilta kuultu perimätieto, että kaivon vesi ei ole "koskaan" ollut juomakelpoista) kaksi rengasta kaivettiin ylös, niistä tulee kukkapenkit pian!


Lapset ja koirat seurasivat koneita nenät ja kirsut kiinni ikkunoissa koko päivän, kävivät välillä päiväunilla ja jatkoivat sitten taas.

Mielestäni parasta tänään oli se, että autotallin raato revittiin ylös ja autotallin synnyttämä kuoppa täytettiin. Katsellaan siis siitä prosessikuvat!

Seuraavista kuvista ensimmäinen on otettu yläkerran olohuoneen ikkunasta silloin, kun kävimme ensimmäisen kerran katsomassa taloa ja olin hetkeksi eksyttänyt välittäjän kannoiltani. Kuva on ihan hirveä ja jouduin rajaamaan sen kammottavasti, mutta nyt on keskityttävä sen dokumentaariseen arvoon. 


En tiedä autotallin rakennusvuotta, mutta seitsemän hengen autoa sen ovista ei mahtunut sisään ja siellä oli asbestia – eikä sen sijainnissa talon takapuolella ollut mitään järkeä. Vihasin tallia syvästi heti ja olen hirvittävän tyytyväinen nyt kun se on vihdoin kadonnut maailmasta iäksi.

Ensimmäisellä remonttiviikolla: 


Loppukesästä:


Puolet autotallin pohjavalusta purimme syksyllä, sitten se seisoi puolikkaana niillä sijoillaan koko talven. Yritin joka aamu tuijottaa sitä keittiön ikkunasta oikein pahasti, mutta se katosi vasta tänään.

Katsokaa!


Ooh! Tätä tasaisuutta ja täyttä autotallittomuutta olen odottanut ihan joka päivä aika tasan vuoden. Kyllä on suuren urheilujuhlan tuntua nyt!

Ajattelimme että koirien kanssa tämä välivaihe olisi hankala ja mutainen, mutta työkoneiden kokoontumisajot tasoittivat ja tiivistivät maan niin hyvin, että se kuivui auringossa nopeasti. 



Karat sanoo hau!

Huomenna pihalle levitetään kangasta ja mursketta ja toukokuun puolella saapuu rullanurmikko, jota puolisoni kutsuu siirtonurmikoksi, mutta jota aion sinnikkäästi silti kutsua rullanurmikoksi. Kyllä siirtonurmikko kuulostaa aivan siltä niin kuin se aiottaisiin myöhemmin vielä siirtää. 


Päädyimme lopulta rullanurmeen, koska nurmikkofirmoista joukolla väitettiin, ettei rullanurmikko vaadikaan juurtumisaikaa ennen kuin sille voi vapauttaa lapsia ja koiria juoksemaan. En vieläkään oikein saata uskoa sitä, mutta usko ei ole tiedon jne.

Pihalle tulee nurmikon lisäksi myös kivetys, kaarevaksi patioksi takaterassin portaiden eteen. Lisäksi tuonne aidan taakse (edellisessä kuvassa Kodasta vähän vasemmalle) on viime kesästä alkaen hitaasti mutta varmasti valmistunut kielekeprojekti, johon aloin uskoa vasta tänään. Kävimme myös pari viikkoa sitten hakemassa mökiltä ylimääräisiä hirsiä, joten hiekkalaatikon laidatkin saa kasata pian! Kaikenlaista!

Päätän pyllynäkymään.

30.3.2017

Vielä yksi

Olemme remontoineet koko talon oikeastaan huone kerrallaan, mikä ei taatusti ole ajankäytöllisesti kaikista tehokkainta, mutta mikä on ollut nyt väistämätöntä. Siksi on vielä yksi huone, jota emme ole oikeastaan käyttäneet. Tajusin vasta hiljattain, että kohta meillä on taas yksi huone lisää!

Tässä tämän kyseisen kylpyhuoneen tilanne tammikuussa.



Ja tänään:


Niin tasaista, kaadettua ja vettä kestävää... Seuraava etappi on laatoituksen esivalmistelut. Ja sitten saa tehdä jo valmista pintaa!

Karatia on koetellut samanaikaisesti kaksi hirvittävää vastoinkäymistä: sen ensimmäinen karvanlähtö on tehnyt siitä todella paljaan ja lisäksi se kastroitiin toissa päivänä. Eli kaiken muun karvattomuuden lisäksi sen pylly on ajeltu paljaaksi alavatsalta saakka. Ja ulkona on kylmä tuuli vielä!


Se on kuitenkin tosi reipas. Aiemmat leikkauspotilaamme ovat mm. itkeneet koko leikkausta seuraavan yön, mutta Karat oli jo kotiin päästessään oma itsensä. Kauluri sitä kyllä ärsyttää, se tykkää nokkia ihmisiä kuonollaan eikä nyt pääse tekemään sitä.

Karvanlähtö alkoi takareisistä ja on jättänyt jälkeensä paksun kypäräpipon tapaisen osion pään ympärille.


Uskon muuten, että remontin kaltaisen kokonaisvaltaisen projektin sujumista edesauttaa satsaaminen sellaisiin palveluihin kuten Netflix ja HBO. 


Silloin kun muut nukkuvat, on hyvä ajatella intensiivisesti jotakin aivan muuta. Chef's Tablelle vahva suositus! Vaikutusta voi tehostaa jonkinlaisen katolleen kääntyneen eläimen läsnäololla.